maanantai 25. heinäkuuta 2011
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Ostoksilla
Tässä ei jää nyt kuin 3 kokonaista päivää leipoa ja siivota huusholli rippijuhlia varten. Jospa onnistuu tyttöjen saaminen hommien kimppuun.
On tämä ollut aikamoista hurlumaheita. Miehen olisi pitänyt mennä tipan nokkaan tälle viikkoa mutta onneton sai pöpön ja kuume nousi! Onneksi ei cerpit ollu kuin 54 ja tänään oli alentunut jo siitäkin. Eikä enää kuumetta ole ainostaan flunssanen olo ja kurkkukipu.
Itsellekin tuli fuusio-transkirpitstä tulos ja se oli edelleen negaa! Eli hyvässä molekulaarisessa reminsiossa mennään. Jes! Lääkärin mukaan on enää häviävän pieni mahdollisuus taudin uusia.
Piti uusia tämän blogin otsikko. Oli taas tullut vieraita jostain kummalisista osoitteista. En oikein tiedä millä niitä ei toivottuja vierailuja estäis? Ei huvittaisi aloittaa uuttakaan blogia.
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Nautiskelua
Vesisadekin vihdoin saatiin tännekin. Kiertänyt jotakuinkin 15km päästä. Kaikkialla on ollut kuivaa mutta meillä on tuo 1000litran vesisäiliö ollut täynnä edelliseltä sadekaudelta kertynyttä vettä. Sillä ollaan saatu kasteltua kukkaset ja juurikasvit.
Tässä taas odotellan verikokeisiin pääsyä ja sitten jos antavat myöden niin ensiviikolla olisi siten miehellä tiputukset ja seuraavalla viikolla siitä myös uudet kuvaukset. Harmi vaan kun sattuu samalle viikolla kuin pojan rippijuhlat. Jospa jaksaa juhlia kuitenkin.
Itsellä jotenkin tämä miehen sairastuminen ottaa nyt kovin voimille. Tahtoo vain itkettää koko ajan, koko ajan pelko että entä jos jään yksin?Toivo on toki korkealla parantumisesta mutta kuitenkin.
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Lunssa
Jospa ei tuohon ukkokultaan tartu kun nyt sia sen 3x sytostaatit.
torstai 23. kesäkuuta 2011
Juhannus
Joten toivottelen teille rakkaat lukijat ja kävijät Ihanaa ja Lämmintä Juhannusta. Olkaahan kunnolla ja pitkää rakkaistakin huolta!
T.Anna
ps. muistaakahan kerätä ne 7 kukkaa. Ruispeltoja ei taida enää ollakkaan?
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Loma ohi
Vertaistukitapaamisia ei kovin montaa keretty pitää. Sinänsä harmi mutta mukava oli nähdä muitakin samassa tilanteessa olevia ei olla yksin erilaisten lasten vanhempia.
Ensi viikolla alkaa miehellä taas hoitoviikko jos verikokeet antaa myöten. Harmi kun sattui juhannukselle (ke, to, pe). Näyttää nyt sille että mitä useampi hoitojakso takana niin sen väsyneempi ja huono-olo on. Taitaa juhannus mennä sängyssä :(. Pitäänee kuitenkin punanen hera keittää jossain välissä jos se maistuisi.
Väsynyttä sakkia muutenkin ollaan itsekin on nyt kahtena päivänä ottanut melkein 3 tunnin päivätirsat jospa sitten sitä jaksas taas painaa.
EDIT: Eipä päässyt matkaan veriarvot oli taas liian matalat :(
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Kotosta
Hellepäivä takana mutta onneksi täällä tuuleskeli kovasti niin kovin tukalaa ei ollut.
"Takki" on vähän nyt tyhjä jotenkin nyt ei elämä maistu. Olisi niin ihana paiskata kaikki moska pois ja aloittaa alusta. Ääh hää menee taas valituslauluksi blogaaminen mun. Mut ku on niin tympee olo.
Jonnekin edes kirjoitella.
torstai 2. kesäkuuta 2011
Blogi muuttaa!
Eli tervetuloa VANHAT että UUDET lukijat seuraamaan Herttuanmäen elämää.
maanantai 30. toukokuuta 2011
Odotuspäivä
Tyttökin oli aamulla täpinöissään että nyt saadaan tietää onko levinny vai ei. Miten lie jaksaa päivän opiskella. Sisäelimiin se ei ole onneksi levinnyt tuskin luuhunkaan olisihan niitä kipujakin?
Jatkot sitten riippuu tuosta keuhkokuvista.
Kävin laittamassa itämään porkkanat että punajuuret. Niille toivon kasvua. Kohta alkaa sataakin sopivasti alkaa taivas tummumaan päin.
Ikkunat oli tarkoitus pestä tänään mutta tulee kyllä liikaa. Jospa huomenna.
Koulukkailla on viimmeinen kouluviikko edessä ja minulla huomenna vimmeinen tentti. Sitten on lukukausi pulkassa.
voihan räkä taas bloggeri ei anna kommentoida..
Ja nyt täytyy lopetella.
Kehräävät terveiset siis Oonamoonalta joka valoitti sylin
perjantai 27. toukokuuta 2011
Yllätys
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Ei toimi bloggeri
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Helepotusta
Nyt voi siiten mennä ihan rauhassa möyriin ulos. Kunhan ensin sisähommat teen alta pois :)
Ihanaa
Kesälomakin koittaa ihan just! Tentit enää jäljellä!
Samalla vietetään kuopuksen 6-vuotis synttäreitä, haikeaa..
Miehellä ensiviikolla uudet keuhkokuvat. Nähdään miten hoidot on tehonneet. Toivotaan hyviä kuvia.
maanantai 16. toukokuuta 2011
maanantai 9. toukokuuta 2011
Toka satsi
torstai 5. toukokuuta 2011
Väsymystä ja kiirutta
Oma läppärin virtalähde tilttas viikonloppuna niin eilen sitten kävin kirjastossa kirjoittamassa siellä koulutehtäviä pois. Tänäänkin saisi mennä mutta en sitten tiedä jaksasko, pitäisi kotihommiakin tehdä ja illalla on kesätuuraajan työpaikkahaasttelu! Huh hu!
Ja mun klanipääni verarvot eivät olleet vielä ihan kohdillaan niin tippaan ei kutsua tullut. Huomenna uudet labrat ja jos ok niin maanantaina sitten. Meneehän hääpäivä vaikka tipan nokassa ;)
Kyllähän tuo syöpä konkretisoitui kun maanantaina hiukset tippui päästä ja loput vedettiin koneella sileeksi.
Totta se nyt sitten on.
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Vappupäivä illassa
Sää on ollut kylmä ja tuulinen luntakin tuossa näytteli ja illalla vähän vettäkin.
Huomenna meillä kummallakin olisi labrat aamusella. Minä saan jännittää tuloksia kuukauden ja mies saa heti tiistaina tietää tiputlellaanko vai ei.
Mutta pitemmittä puheitta hyvät yöt!
Kaunista ja lämmintä Toukokuuta kaikille! Toukokuu olkoon toivoa täynnä! ja onnea!
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Kaunista säätä
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Kiire
Itse on totaalisen väsynyt, Pitää vain hokea itselle jaksaa jaksaa..
Kevät kuitenkin etenee vauhdilla. Joutsenia, kurkia ja kuovikin on tänne jo tullut. Viimme yönä tosin oli pakkasyö.
perjantai 15. huhtikuuta 2011
Ekat myrkyt
Lääkäri sitten päätti että kun kello on näin vähän niin aloitetaan hoidot saman tien.
No menihän sitä aikaa. Ensin piti ottaa verikokeet ja sitten vasta tilattiin lääkkkeet apteekista. Kello huiteli jo iltapäisvässä.
Kaksi stytostaattia laitettiin vuoronperään suoneen ja nyt sitten kahtena päivänä ottaa lääkkeen muodossa kotona. Seuraava satsi on sitten kolmen viikon kuluttua
Nyt sitten vaan toivotaan että kasvain rupeaa pienenemään.
Olo itsellä helpotti kun saatiin hoidot alkamaan, stressitaso laski kummasti.
Niinkuin Maikki tuossa lasetenfilmissä toteaa: puhalletaan huoli kauas kauas merelle ;)
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Harmeja
Koko ajan itellä on että tuntuu seinät kaatuvan päälle Pitäisi jaksaa kotonakin tehdä kaikennäköisiä hommia niitäkin missä vaadittaisiin miehen voimia. Puhuttamakaan muusta arjen pyöristyksestä. Miten tästä voi selvitä?
Ja sitten tämä pentue kun niille sattui niin pösilö emo ettei se ymmärä hoita niitä. Koko ajan saa olla pukkimassa nurin sitä ja pennut nisälle. En tiedä sitten oisko oikea ratkaisu antaa pentujen mennä piikin kautta pois? Kova urakka vahtia että emo hoitaa.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Elämää on
Vielä sitä ärhäkkää.
Leikata ei voi stystostaatit alkaa tieten jo ensi viikolla.
Takki on tyhjä.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Tosi-teevee
Olisi olemassa wlan yhteydellä olevia ipkameroita (hintaluokka hirvittää) ja sitten se mitä kokeiltiin eli vietiin wepkameralla varustettu läppäri sinne. Etäohjattiin sitten sisältä toisella koneella täältä sisältä. Lapsista oli mukava katsoa mitä se touhuaa eli nukku sen aikaa kun oli siellä ;)
Ei hyvä kyllä pitäs raaskia ostaa tuo kamera juttu tai käytettykin kelpaisi.
Pennut eivät ole vielä tulleet mutta kohta.
Mukavaa huhtikuun eka viikkoa. Lumet sulaa vauhdilla kohta on paljaat maat.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Kylmää ja kaunista kevättä.
Eilen opiskeltiin "lakihommia" samoin seuraavat kaksi kertaa. Aikalailla tuttuja juttuja mutta aika kuivaa ja puuduttavaa. Mutta eiköhän se mene.
Ensiviikolla saamme sitten tietää koepalan tulokset. Oikea jännitysviikko edessä. Varasin lapsenlikan siksi aamuksi että pääsen mukaan kuulemaan tuloksia. Lapsille ei olla vielä kerrottu asiasta ehkä nyt olisi aika. Kun vaan osaisi sanansa asetella oikein.
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Kevät kuvia(kuvapläjäys)
![]() |
| 2007/ 2010/ 2009 |
Aamulla laitoin tekstin ja kuvat tänne ja simpsalampim vähän ajan päästä kuvat olivat kadonneet! Jospa nyt onnistuis!
Pellalle siivottiin viikonlopun aikan tuonne ulkorakennukseen (navetan maitohuone) pentuhuone saa nähdä miten se saadaan sinne menemään kun on tottunut täällä sisällä olemaan.
Mukavaa alkavaa uutta ja viimmeistä maaliskuun viikkoa!
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Oma lääkärireissu
Nythän on tulevana viikonloppuna Marianpäivä. Tuossa luin vanhoja blogitekstejäni niin sattui tämä tekstini vuodeltä 2009 silmääni. Ihanaa Marianpäivän viikonloppua kaikille!
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Elämä vei taas jalat alta
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Laumaan uusia jäseniä?
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Reissut tehty
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Monimutkaista
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Kevätaurinko
Mukavaa laskiaispäivän ja naistenpäivän jatkoa!
Me kävimme laskemassa metsässä "pitkät pellavat" ja paistamassa makkarat nuotiolla. Oli tarkoitus keittää nokipannu kahvit kera laskiaispullien mutta pöönit unohtui kotiin.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Lomalle lomps!
Tännehän on tullu uusia lukioitakin. Tervetuloa! Ei tule käytyä usein tällä "pääsivulla". Muutenkin niin hajamielinen eilenkin tunnilla kirjoitin monotili vaikka piti laittaa menotili.
perjantai 25. helmikuuta 2011
Palelevaa
tiistai 22. helmikuuta 2011
Yksi on joukosta pois
Marja-Liisa sai nukkua ikiuneen
Marja-Liisaa muistaen, Anna
maanantai 21. helmikuuta 2011
Aamunsarastus
Kohta herästyskello helähtää ja on aika nousta.
Pakkasta tänä aamuna vain-28c.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Kylmää kyytiä
Kumman reippasti on koulukkaat kävelleet tienvarteen odottaan kouluautoa vaikka joka aamu tällä viikolla on ollut yli 30 astetta pakkasta.
torstai 17. helmikuuta 2011
Neurolle
maanantai 14. helmikuuta 2011
Hyvää ystävänpäivää!!
torstai 10. helmikuuta 2011
Sitkasta
Miehelläkin meni pekkaspäivät sairastaessa ja itelläkin pientä lämpöä on koko ajan.
Hmm aukeileeko näillä sivuilla jotain roskasivuja tai jotain. Olen huomannut tilastoista että täällä vierailee joltain epämääräiseiltä sivuilta "väkeä". Oli tullut viimme yönä anonyymi roskakommentikin. Voiko näitä sivuja suojella jotenkin?
maanantai 7. helmikuuta 2011
Viiden kuurin päivä
tiistai 1. helmikuuta 2011
Eka tentti
Eli wordia, excelia ja semmosta perushuttua.
Jospa menisi läpi vaikka varmasti paniikissa jotain unohtaa.
Mukavaa helmikuuta kaikille!
torstai 27. tammikuuta 2011
Kaunista
Oikein hieno keli ja hanget hohtaa. Pikkupakkanen -10c ja aurinko paistaa. Pääsisi vain ulos. Meillä viimmeisemmät sirasteliat ovat vielä kotosalla. Ja illalla se koulu...
maanantai 24. tammikuuta 2011
♥ Onnea ♥
Keskimmäiseni täyttää tänään 13vuotta. Kakku tuli tehtyä osin taskulampun valossa. Sähköt katkesivat sopivasti. Pursotukset meni sinnejonnekinpäin kun neiti 5 vee piteli lamppua.
Välissä on marjamousse ja päällä pelkkä kermavaahto.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Kevään merkki:siemenluettelot
Kyllä vain! koulukirjat ovat siellä alimmaisena. On ollut sen verran tuttua hommaa että ei ole tarvinnut tuota kirjamöhkälettä avata. Ensi viikolla varmaan jo?
Siis tällä viikolla on postilaatikkoon putkahellut vaikka minkälaisia luetteloita! Tuntuis että tuota ja tuotakin mutta niin se mutta. Osaisitteko auttaa vähän? Mikä lajike tai laji olisi varma kasvatettava? Kaikki myös kasvatusvinkit on tervetulleita!
Poika sai jokunen joulu joululahjaksi kummitädiltä tämän kirjan ja lapsia kiehtoisi istutella kaiken näköistä. Äitii tuotakin mä haluuuuuun!
>No näitä meillä ainkain laitetaan joko siemeninä tai valmiina kasvina:
Tomaatti,(kurkku),
porkkana,punajuuri,
peruna,herne,papu?
Kukkia on sitten vaikea miettiä:krassi?samettikukka?jotain muuta?
Miksei tämä bloggeri laita miten minä haluan tämän? ärrinmurrin. Onko tässä jokin sana tai koko rajoitus? Explorekin hyyty. Olkoon, koittakaa saada selvää.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Mitä täs kohta syö?
tiistai 18. tammikuuta 2011
Lumidyynejä
Hienoja kuviota ja palteita tuli katolle ja hangelle-
Paikoin lunta oli tuon lingon verran. Sen verran kolasin että pääsin perunat kellarista hakemaan.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Eka ilta opiskelussa
maanantai 10. tammikuuta 2011
Suvesi
maanantai 3. tammikuuta 2011
Uudet tuulet
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
Odotellaan
maanantai 13. joulukuuta 2010
Joulunlaittoa
Tuossa ikävää karkottaessa laitettiin tyttöjen kanssa nämä isäni parikymmentä vuotta sittten tekemät taulut jo seinälle.
Kehykset ja osa kuvista on jo kärsinyt ajansaatossa. Mutta nyt ei oikein inspiroi ruveta uusia kehyksiä laittelemaan.
Tykkään näistä kovin niissä ollaan ensin kaksin ja lasten myötä aina joka joulu tuli yksi kuvaan mukaan. Harmi tauluja on vain nuo 4
.
Leivottiinkin tänään kun uuni oli lämmin. Tyttö teki ensin sämpylät ja sitten yhdessä väkerettiin torttuja. Jos ylihuomenna saisi tehtyä piparit. Huomenna vaan pitäsi vaivata 10 l piparitaikina. Huoks.
Tänään kun ulkona piipahtelin niin maisema oli todella kaunis. Puut hohtelivat helmiasuissaan. Niinkuin tämäki
Kuukin paistelee ympyräiset ympärillään Niin eikö se ole ensi yöksi luvannut tähtisadetta?
Huomenna olisi tarkoitus (jos saan auoton käyntiin) lähteä aamusta kuopuksen kanssa ostoksille ja iskää katsomaan. Jospa olisi hyvä tuuri ja saatas mukaan.
Pitäisi koulun pikkujouluihin paketteja ostella ja osa joulumuistamisistakin on ostamatta. Oli tarkoitus silloin lauantaina lähteä mutta kun tuli toinen kipeeksi ja nyt ei taida kyetä mihinkään.
Kyllä sitä miettimistä on ollut mitehän pel-let-tipolttimon malja putsataan missä se on? No onneksi olen kerran sivusilmällä nähnyt kun mies sitä putsas. Onneksi ei lunta ole satanut vielä...
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
V ä s y
torstai 9. joulukuuta 2010
Onnellinen ja ylpeä äiti
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Pieni pörröpää
tiistai 7. joulukuuta 2010
Lääkärin soittoaika
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Toinen antaa ja toinen ottaa
Ratkaisu
Mukavaa joulukuun alkua kaikille!
tiistai 30. marraskuuta 2010
Pyrähdys ja arvoitus
Otettiin mitta esille ja pituutta oli tullut komeast 5 cm lisää syksystä! Kasvaa sitä vähän huonomallakin syönnillä.
Pituutta nyt 105cm
Oppia ikä kaikki:
Poika ihmetteli että mikä tuossa lapussa on tuo rahasäiliön kuva?
Missä lapussa?
No tässä näyttää pipon pesulappua
No se on kuivausrummunmerkki!
Tyttö keskusteli isän kanssa ennen nukahtamista:
Onko linnuilla peittoa?
Ei taida olla..
Ompas siivet!
ja miksähän ne nukkuu nii jännästi
sillai taaksepäin
?
Edit: Sain juuri tietää että harjoittelupaikka on tiedossa! Onneksi ei tarvi päättää vasta sitten kun tietää miten tuon koulun kanssa käy.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Adventti
Aamulla oli tarkoitus mennnä perhekirkkoon kuuntelemaan Hoosiannaa ja hakemaan pojalle rippikoulumerkki mutta poika tulikin herättämään puoli 10 jälkeen. Lähetäänks me? Juu ei auto ei ollu roikankaan nokassa ja aamulla pakkanen paukkui -25 siitä sitten oli noussut -18.
perjantai 26. marraskuuta 2010
Haastattelupäivä
Lisäys: Vaikemmaksi meni ääh kumman sitä sitten valitsisi koulu vai harjoittelu puuuuuuuuuh!
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Vaikea valinta
maanantai 22. marraskuuta 2010
Ör me lön pesä
***************
Eilen tuli parille tenavalle kahnaus ulkona että toinen sai haavan nenänvarteen. Soittelin sitten päivystykseen että voisko tulla liimaukseen. Sanoivat että oman tk:n vuodeostalla pitäisi käydä ensin hoidontarpeen arvioinissa ja ne liimaakin siellä tarvittaessa. Soittelin sitten vuodeosastolle mutta kun heillä ei laastaria kummempaa ollut niin soitin takaisin päivystykseen että tullaan sitten sinne suoraan en ala mutkan kautta ajaan edestakaisin. Kyllpä sai halveksivan vastauksen: no laittakoon sitten lääkäri.
Sitä en ymmärä MIKSI pitäisi kuorimitta jotain vuodeosastoa kun päivystykin on olemassa ja nytkään päivvystykessä ei ollut ketään? Eiköhän vuodeosastolla ole vanhuksien hoitamisessa hommaa.
torstai 18. marraskuuta 2010
Puhelinlangat ei enää laula
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Vanheneminen
maanantai 15. marraskuuta 2010
Joulun odotusta
tiistai 9. marraskuuta 2010
Sinne tänne ja vielä tuonne
Onko jollakulla kokemusta celiasta?
perjantai 5. marraskuuta 2010
Hulinaa
Joten onnea pojalleni!
Ja teille rakkaat lukijat mukavaa viikonloppua läheistenne kanssa!
Huomenna sitten hiljennytään muistelemaan edeltä menneitä meille niin rakkaita läheisiä.
Toivottelee annamanna
tiistai 2. marraskuuta 2010
Vuosipäivä
Nyt näyttää siltä ettei minun työharjoittelustakaan tullut mitään. Työantajalla ei olisi ollut kuin muutamaksi tunniksi per päivä töitä. Tultiin sitten harjoittelupaikan järjestäjän kanssa siihen tulokseen ettei kannata. Jos ei yrittäjällä ole kerran aikaa opettaa eikä antaa pidempää mahdolisutta niin annetaan olla. Katsellaan muuta. Taitaa talvisydän nyt mennä kotosalla. Jos panisi yhteishaussa sitten paperit jonnekin kouluun mutta minne? Lähimmät varteenotettavat koulut ovat 70km päässä. Tuleepa ajoa päivittäin jos sinne intoudun hakemaan.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Tännekin jotain kirjoitella
Lapset jo laskee päiviä millon koulu alkaa. Mies jää nyt ylityövappaille lie kaks viikkoo jos joku ei soita sitä ennen.
Ossaisko joku neuvoa miten tuon blogin otsikolle saisi nätimmän fontin?
perjantai 22. lokakuuta 2010
Sai
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Reissu tehty
tiistai 19. lokakuuta 2010
Tuhlajuhlaa mutta niin tarpeellista
Toinen meitä jo 17 kesää palvellut hajosi pala kerrallaan päätettin äidin hyvän kokemuksen mukaan ostaa ba mix. Äidillä vastaava yli 40vuotta vanha on edelleen käytössä. 
maanantai 18. lokakuuta 2010
Näimpä on
Ei mitenkään piristävä ole tämä nyt mutta mukavampi kun ei tarvi odotella.
Hauskaa uutta viikkoa! Uusi viikko uudet kujeet ;)
tiistai 12. lokakuuta 2010
maanantai 11. lokakuuta 2010
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Ensilumi
Hassua kaikki kuvat ei näy omassa kuin muitten blogeissa. Onko muilla näin?
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
torstai 7. lokakuuta 2010
Kohteliasta
maanantai 4. lokakuuta 2010
Maanantai
Tervetuloa uudet lukijat!
Mukavaa viikonalkua kaikille!
torstai 30. syyskuuta 2010
Töitä?
Jos tässä työpaikassa itseni tarpeelliseksi teen vois olla varma työpaikka mutta eipä mennä niin kauas asioiden edelle. No hvyä homma jos pääsen harjoittelmaan työntekoa.
***************
Tässä se eilen fb:ssä hehkuttamani syksyn ensimmäinen hirvipaisti ei mikään edustava kuva mutta:
Ai niin kissakin on tyytyväinen hänkin söi paistin hiiri sellaista oli tuomassa sitä minulle mutta taisi tulla toisiin aatoksiin ja kävi syömässä sen itse.
tiistai 28. syyskuuta 2010
Nyt loppu riepotus!
Meitsin poitsu on seiskalla mutta eilen kävi isonsiskon puheista ilmi että hää onkin kutosten puutöissä. (On siis aloittanut koulunsa vuotta myöhemmin kuin ikäisenä dysfasia? takia). Mies tuossa soitteli että mites se noin. Sieltä oli opettajlta tekstiä tulemaan että miten ihmeessä se nyt niin voi olla että kesän aikana voi poika niin kehtittyä että voisi osallistua seiskan teknisiin. Hän ei ota mitään vastuuta jos jotan sattuu pälä pälä. Sama ope on oli se kutosten että seiskan ryhmässä. Eikö ne ajattele yhtään pojan itsetuntoa? Siellä väkerretään parivuotta nuorimpien kanssa jotain. Eikä meijän poika mikään huono ole käsistään. Kumminkin murkkuikäisille on tärkeää olla samanikäisten kanssa ja yläaste porukassa.
Matikkaakin on pyydetty että hiukkasen vaikeuttaisiin jotta nähtäisiin oisko jo valmis siirtymään pikkuhiljaa yleisopetuksen puolelle. Ei käy kuulemma. Poika haaveilee lukiosta no se haave on tieten unohettava.
Sekavaa tekstiä korpeaa niin!!!!!!!!!!!!
Ps. Sain entisen open kiinni joka opettanut poikaa vimmeiset vuodet. Olipa samoilla linjoilla minun kanssa. Hän oli sanonut keväällä että poika pannaan muiden seiskojen kanssa samoihin ryhmiin. Kaiken kukkuraksi hän oli jo viimme keväänä tilannut pojalle sen vaikeamman matikan kirjan. Se siellä kaapissa odottelee.
Että näin.Däm!
maanantai 27. syyskuuta 2010
Elämää ja arkea
Sitähän ei tiedä kuinka kauan saan olla kotona lie viimmeinen syksy pitäisi vaan osata nauttia kiirettömistä aamuista.
Minulla on tämän viikon torstaina TE-keskuksen ja sosiaalitoimiston välinen aktivointihaasttelu. Olen luuseroinut kotona liian kauan tyttömänä. Nyt ei vaihtoehtoja tieten anneta joko jokinlaiseen "orja"työhön(kuntouttava työtoiminta) tai koulunpenkille. Vaan mikä olisi ala? hoiturin, koneenkäyttäjän, amattikuskin ja jne. alat on pois suljettu sairauteni takia. Joko työ- tai opiskelupaikka niin mulle on ostettava auto! Jos linja-autolla kulkisin omalle paikkakunnalle olisin työaika 9-14.30. Opiskelupaikkakunnalle ei pääse mitenkään lapsen kanssa. Joten jos sinulla hyvä merkki vinkki hyvästä pikkuautosta?
Tänä aamuna oli -5c ja tämän näköistä:
maanantai 20. syyskuuta 2010
perjantai 17. syyskuuta 2010
Sadon korjuu
Oli todella hyvä vuosi. Perunoita ollaan syöty heinäkuusta asti omalta maalta ja nyt siis nostin loput.
Punajuuret, porkkanat ja sipulit on jo aiemmin nostettu.
Maan nyt sitten käänetty ensi kevättä ja uusia istutuksia odottamaan.
Ensikesänä jos isutettaisiin ainakin omenapuita haaveissa olisi jotain muutakin kenties kirsikkapuu. Marjapensaita lisää. Mies haluaisi vielä kerran kokeilla mansikkamaata.







