torstai 18. marraskuuta 2010

Puhelinlangat ei enää laula

Tuossa tovin ihmeteltyäni että mikä siellä ulkona pörisee että onko meidän pihalla joku ja miksei se tule sisälle. No siellä olikin "lankaverkon" ukot töissä. Kaivurilla pylväät nurin ja puhelinlangat talosta ja pihalta pois. Eli tänne maalle ei enää saa vanhaa kunnon lankapuhelinta. Palvelut huononee kun tietoliikenne yhteydetkin on mitä on. 3G verkotkaan ei täällä toimi.  Meilläkin on netti wimax yhteydellä se aina välillä toimii ja välillä ei ja kummalista kyllä hinnatkin on sitten paljon kalliimmat. Meilläkin tämä 2meganen yhteys maksaa 44e.
Mitehän nyt pääskyn pojilla ensi kesänä nokka pannaan kun ei ole tuota kaapelia. Siihen on ollut sopiva matka räystäältä pyrähtää.

3 kommenttia:

  1. No voin lohduttaa, että ei meilläkään 3g verkko toimi kuin keskustassa, me asutaa just siinä rajamailla että välillä toimii ja välillä ei. Vaikka siis "iso" kaupunki kyseessä.

    VastaaPoista
  2. Minäkin surkuttelin, että missähän linnut nyt istuvat, kun puhelinlangat hävisivät.
    Perhe kertoi, että lintuja on ollut jo ennen puhelinlankojakin. Vai onko nykyiset linnut jo kehittyneet langallaistujiksi.

    VastaaPoista
  3. PIENI LINTU: Näihän se on taitaa suurin osa suomalaisista olla 3g verkon ulottumattomissa. Hinnat on vaan sen mukaiset kun netti yhteyttä ei voi tänne tarjota kuin 1 yritys ja hällä väliä miten ne yhteydet toimii.

    NEILI: No niinpä tietysti ;). Kuinkahan kauan nuo langat on olleet tuossa? 40-50vuotta? Niitä vaan oli niin mukava nytkin syksyllä katsella kun ne langantäydeltä siinä istuivat sirkuttelemassa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!