tiistai 30. kesäkuuta 2009

Juoksuohjelma

Oliskohan tämä hyvä juoksuohjelma? Siinähän menisi vajaa 3kk niin ois jo jonkilainen juoksija. Sehän vaan pitäsi aloittaa NYT että kerkiää ennen lumia. Hmm heinää-, elo- ja syyskuu.
Mulla on hirvä halu juosta mutta kuntopuoli taitaa olla kesän jäljiltä retuperällä.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Sadetta ja puutarhakierros

Eilen illalla piiskasi sadekuuro.

Puutarhassa on nyt vallalla valkoinen kausi
Juhannusruusu kukkii nyt. löydätkö mehiläisen?

Syreenit tuovat lisäväriksi kauniin lilan


Vadelmat kukkivat
Perunat ja porkkanat nostavat jo päätään mullan seasta
Puna- ja mustaherukat ovat jo raakileena


Ja aurinko se vaan jatkaa paistamistaan joskaan ei niin kuumasti enää


Vieläkö kasvais meillä raparperi. Tänä kesänä ei nyt saatu keneltäkään. Joudutaan olemaan siis ilman.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Huh hellettä

Mittari kohonnut +28c. Nautittu vain vaakatasossa ja käytiin myös Emolahdessa uimassa.
Lämmin sää näyttää jatkuvan mukavaa,

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Pieni telttakylä

Eilen isommat saivat tahtonsa läpi ja saivat luvan teltan pystyttämiseen ja yöpymiseen. Pikkuset huomasivat sitten huvista jäävänsä paitsi niin ei siinä auttanut kun lähteä kaupasta toinen teltta hakemaan.
Pienet eivät saaneet lupaa nukkua teltassa muttei siellä tainnut olla kovin mukavaa isommillakaan. Yksi kömpi jo ennen kuutta omaan sänkyyn: kylmä ja harakatkin nauraa!
Meinasin jo roudata tontin kulmalle meidän vanhan vaunun etutelttoineen mutta on tuolla konehallissa kaiken rojun takana. Oispa pikkunen rantatontti jonne sen kesäksi veisi mökiksi haaveilee.
Tänään tulee meille hoitoon koiranpenikka. Meillähän on kohta oikea eläintarha.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Paluu arkeen

Rauha ja hiljaisuus asettui tähänkin taloon. Kolme poikaa pääsi ohjattuun päivä toimintaan 4päiväksi kuukauden ajan. Täytyy sanoa että ihanalta tämä hiljaisuus tuntuu! Monesti olen tuossa miettinyt yhden pojan osalta omaa jaksamista mitä isommaksi poika kasvaa mutta ei murehdita huomista sen aika ei ole nyt.
Olen miettinyt muutenkin juhannuksen aikana tätä elämää
Miten toisen ihmisen äänenpainokin saa toisen tuntemaan huonoutta?
Miten toinen osaakin sanoa niin että kun minäkin teen niin se saa passata sullekin?
Miksi olen niin huono että en kelpaa sellaisena kuin olen?

Nyt pitäisi jatkaa siivousurakkaa ja suunnittelemaan tytön rippijuhlia. Vaateostoksillakin pitäisi käydä. Ei taida enää monellkkaan sopia viimmevuotiset juhlavaatteet. Löytysköhän kirppareilta?
Saapa nähä tuleekohan ketään taaskaan juhliin vimme vuonna oli esikon juhlat saatiin melkein oman väen kesken juhlia. Yhdellä kummilla oli samana vikonloppun jokavuotunen perinne ja sitä ei sitten voinut katkasta sinäkään vuonna. Toisilla kummeilla oli kans rippijuhlat.
Tänä vuonna en sitten soittanut vaan laitoin kutsukortit menemään.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Punainen hera ja hauskaa Juhannusta

Maitoa
juoksutinta
siirappia

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää juoksutin purkin ohjeen mukaan.
Jätä juoksettumaan lämpimälle levylle siksi aikaa kun juustomassa erottuu.

Tapa1
Kun juustomassa on muodostunut aloita keittämään hiljaisella virralla niin kauan kun on sopivan punaista n.4-5h. Lisää tarvittaessa lisää maitoa keittämisen aikana.
Lisää siirappi ja jäähdytä kylmäksi.
Tapa2
Erota hera massasta pois ja lisää juusto kiehuvaan maitoon. Jatka samanmalliin muutoin.

Hyvää Juhannusta kaikille! Nauttikaa keskikesän juhlasta.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Uusia perheenjäseniä

Eilen haettiin kaksi kissakaverusta meille. Oona ja Oliver. Meillä on sitten 2 koiraa ja kissaa.
Hienosti on mennyt. oonalla olisi vain kova tuska päästä ulos muttei vielä uskalla päästää ennenkuin ovat kodikseen ottaneet.
Viikonloppuna mulistettiin huonejärjestystä ja tänään pitäisi jatkaa.
Pikkupoijjat lähtivät nyt vuorostaan mummolaan niin on hyvää aikaa siivota kamari.
Juhannuskin tulla jollottaa kohta. Pitäsi käydä varaamassa napurista maitoa että saisi keitettyä punasta heraa(juustokeittoa) vaan on 15litran kattila hukassa ettei tarvis kolmella kattilalla keittää.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Kadonneen kunnon metsästys

Mistähän sitä taas sais kunnon potkut persuuksille että sais aloitettua taas lenkkeilyn. Harmittaa kun en keväällä lähtenyt juoksukouluun olis ollut pakko harjoitella ohjelman mukaan. Jospa syksyllä alkaisi uusi koulu ettei käy niin että alkaa myös kadonneen vyötärön metsästys. Potkuja ja piikityksiä kiitos tännepäin.
Tänään kävin työkkärissä taas jälleen ilmoittautumassa. Antoivat 11.8 asti armonaikaa silloin on viimmeistään löydyttävä työpaikka tai lähdettevä työharjoitteluun. Ääks. Mitehän sitä järjestää sitten kaiken työille hoitopaikat entä ekaluokkalainen iltapäiviksi yksin?

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Putsaus operaatio pihalla

Eilen putsattiin pihaa nokkosista sun muista rikkakasveista. Samalla leikkasin pensaita matalammaksi oli sen verran kuivia roippanoita oksat ja uudet vesat on juurella tulossa. Monen pensaan lähistöllä ois monta "vauva" taimia jota tenavat bongailivat. On se kumma kun sitä ostaa ensin kipeeksi taimista niitä on sitten kohta liikaa kun ne tekevät noita poikasia.
Huomasi ettei viimme kesänä ollut piha hommat kiinnostaneet. Tais mennä ihmettelyksi että hengittää vielä.
Yön mietein että mites tuon navatan sais purettua nätisti. Jättäs lato osan pystyyn siitä sais kahden auton tallin, varaston ja puuliiteriäkin jäisi.
Aurinko edelleen solettaa mutta maa janoaa vettä. Ja pah! halla vei mun tomaatit en muistanu joka yö peitellä. Kerkiäiskö vielä uudet taimet ostaa.
Kummia nuo jotkut puun taimet toinen puoli puusta on jo melkein kukkinut ja toinen puolisko alkaa olla vasta hiirenkorvalla.
Sotaharjoitukset taivaalla jatkuvat. Paukut vain lentelevät.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Eivät paleltuneet

Käytiin eilen lenkillä metsässä ja tarkastamassa mustikat. Olivat onneksi jo kukkineet. Se vain siitä kiinni oliko pölyttäjiä kukinta aikaan kun oli viileää. Puolukka oli osin jo kukassa!
Tytöt haettiin eilen kotiin yökylästä nyt on sitten talo täynnä taas normaali elämän ääniä.
Ehkä ensi viikonloppuna saadaan uusia perheenjäseniä.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Kylmää!

Saapi nähdä meneekö nyt kaikki kukat mustikan sun muitten marjojen. Lämpötila enää +2c. Tomaatit kävin peittelemässä enempien vahinkojen vättämiseksi.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Sekaisin

Ajatukset eivät oikein kulje eikä tekstiä synny. Sunnuntain helle tieten pehmitti pääkoppani ja kaikki suli ;)
Tämä viikko on ollut kiireinen viikko leiriläisten kuletuksineen ja leipomuksineen. Sekä muiden kotitöiden. Omille ajatuksille ei ole jäänyt tilaa. Tänään naapuri vei vuorostaan leiriläiset niin nyt joutaa ottaa rennommin.
Eilen hammashoitolan ja pikaisen kakun syönnin jälkeen pikkulikat lähtivät isosiskon kanssa mummolaan yöksi. Neiti 5v uhkasi olla 4 yötä saapi nähä kuin jaksavat olla neiti 4vllä on eka kerta poissa kotoa. Täällä onkin hiljasta tuntuu koko ajan että mihin hukkaan pikkulikat on menneet kun ei kuulu eikä näy. Koko ajan on varpisillaan.
Saapi nähdä miten käy mun tomaattien yksi yö oli kylmä että osa lehdistä paleltui mutta kukassa on kylläkin. Harmittaa!! Mustaherkat on kukassa myöskin. Lauantain laitettiin perunat ja viikolla laitettiin kasvimaa. Jospa sieltä nyt saadaan jotain viimme vuonna vesisade tiivisti savikko maan niin ettei sieltä juuri mitään saatu.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Synttärihumua

Tänään meijän pikku emäntä täyttää 4vuotta ja huomenna sitten juhlitaan mansikkakakun kera.
Eilen leivoin kun sai "rauhassa" leipoa kun naapuri lupasi hakea leiriläiset pois. Samalla tuli kokeiltua voileipäkakun ohjetta tytön heinäkuisia rippijuhlia varten. Mitähän muuta sitä taas keksisi tuon voileipäkakun lisäksi tarjota ? Oisko jollakulla ideoita? Suolaiset on aina niin hukassa.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kesäkuun eka

Olipa eilen lämmin ja petollinen päivä. Tuuleskeli niin ettei huomannut kun nahka kärähti. Olisi pitänyt Bamiellan kommentti ottaa tosissaan. No en nytkään muistanut ostaa kaupasta aurinkorasvaa.
Muksut on viety leirille ja hakia pitää sitten kello 15. Olipa tosi korvessa paikka mihin vein.
Pojalle annettiin neuvolassa piikki ja on nyt sitten virallisesti ekaluokkalainen. Tuumasi vain eihän se piikki käynyt kipeää.
Nyt sitten pitää ruvveta pyykkivuorta setvimään. Löytys huomiseksikin vaatetta. Kakkupohja pitäs leipoa valmiiksi.