tiistai 28. syyskuuta 2010

Nyt loppu riepotus!

Täällä raivoaa leijonaemo poikasensa puolesta. Voi ärräpäät kun tekisi mieli päästellä olan takaa!
Meitsin poitsu on seiskalla mutta eilen kävi isonsiskon puheista ilmi että hää onkin kutosten puutöissä. (On siis aloittanut koulunsa vuotta myöhemmin kuin ikäisenä dysfasia? takia). Mies tuossa soitteli että mites se noin.  Sieltä oli opettajlta tekstiä tulemaan että miten ihmeessä se nyt niin voi olla että kesän aikana voi poika niin kehtittyä että voisi osallistua seiskan teknisiin. Hän ei ota mitään vastuuta jos jotan sattuu pälä pälä. Sama ope  on oli se kutosten että seiskan ryhmässä. Eikö ne ajattele yhtään pojan itsetuntoa? Siellä väkerretään parivuotta nuorimpien kanssa jotain. Eikä meijän poika mikään huono ole käsistään. Kumminkin murkkuikäisille on tärkeää olla samanikäisten kanssa ja yläaste porukassa.
Matikkaakin on pyydetty että hiukkasen vaikeuttaisiin jotta nähtäisiin oisko jo valmis siirtymään pikkuhiljaa yleisopetuksen puolelle. Ei käy kuulemma. Poika haaveilee lukiosta no se haave on tieten unohettava.
Sekavaa tekstiä korpeaa niin!!!!!!!!!!!!
Ps. Sain entisen open kiinni joka opettanut poikaa vimmeiset vuodet. Olipa samoilla linjoilla minun kanssa. Hän oli sanonut keväällä että poika pannaan muiden seiskojen  kanssa samoihin ryhmiin. Kaiken kukkuraksi hän oli jo viimme keväänä tilannut pojalle sen vaikeamman matikan kirjan. Se siellä kaapissa odottelee.
Että näin.Däm!

3 kommenttia:

  1. Emo saakin ärjähdellä!
    Lasten puolta on pidettävä ja keskusteltava opettajien kanssa.
    Meidän pahasti luki-vaikeuksinen poika kävi lukion ja kirjoitti ylioppilaaksi, vaikka opet hiukan toppuuttelivat. Onneksi lukion puolelta löytyi auttavia ja rohkaisevia opettajia. Kiitos heille!

    VastaaPoista
  2. No perskeleissön, vai tuollaista touhua! Päästele pois vain ja taistele poikasi vuoksi!

    Olen samaa mieltä, että tuollainen saattaa vaikuttaa teiniin, kun muutoinkin murrosikä vaatii oman veronsa ja lisäksi omassa mielessä jyllää.
    Ja kyllähän poikasi voisi ihan hyvin kokeilla ihan oman luokkalaisten kanssa ja antaa hänelle mahdollisuus näyttää!
    On todella kökköä, että lapset arvioidaan niin vähällä "arviolla", ja suojaudutaan tuohon vastuunkantamiseen. Olen joutunut tuohon ihan oman poikanikin kanssa ja tiedän miten se korpeaa ja pahasti!

    Laitan täältä ison halin ja toivon kaiken selviävän parhain päin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille Neili ja MistyJ!
    Vielä on toivoa saada poika lukioon jos itse sinne haluaa.
    Harmillista että tämä mukava ope joutu lähtemään pois huonon kouluilmapiirin vuoksi. Täällä oli puoli vuotta rehtorin sijaisena ihminen joka pani KOKO koulun sekaisin. Opettajat jakautuivat kahteen "leiriin" ja koulun sääntöjä rukattiin jatkuvasti. Tämä vähän ohi aiheen että ymmärätte tilanteen mikä siellä on.
    Mutta kuhan saadaan nyt uusi ope ymmärtämään että asiat ei ole muuttuneet mitenkään vaan asia on ollut tiedossa jo keväällä. Eikä me vähksytä niitä apuja mitä poika on joskus kunnalta saanut vaan halutaan pojalle paremmat edellytkset jatko-opintoja ajatellen.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!