Paljon pitänyt asioita miettiä ja päätöksiä tehdä
Niin suurikin kuin astianpesukone valinta. Hirviä homma yksin tehdä päätöstä kun ei ole toista sanomassa mielipidettä.
Yhdestä kaupasta edelleen odotan soittoa ko. koneesta. Ilmeisesti eivät halua myydä minulle. Toisesta en sitten saanut ulos ilman käteistä. Kolmannesta tärppäsi, työstä se käy tuokin.
Eilen tuli uusi kiuas. Se raahattiin eilen, lasten kanssa yhteisvoimin paikalleen ja heti piti päästä testaamaan.
Tänään sitten yritettiin nostaa astianpesukone paikalleen mutta tyttö sen sitten nosti minä vaan tuuppasin.
Kyllä olin kuitti tuon jälkeen.
Testailen tässä samalla tabin omaa sovellusta bloggeriin ja hyvin näyttää pelittävän. Saa nähdä tuleeko mun unikaverista kuva mukaan.
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Uupunut mutta tyytyväinen
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
No niin, Hyvää uutta vuotta!
Pieni vihjaus tuli että vuosi on vaihtunut ja täällä edelleen toivotellaan joulua ;)
"Tänä päivänä uuden vuoden kynnyksellä,
kuiskaan pienee toiveen:
Anna ystävilleni kaikkea hyvää
tulevaan vuoteen!
Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan,
kuu tietä valaisemaan ja aurinko
lämpöä antamaan.
Anna iloa päiviin,
anna uskoa ihmeisiin,
anna enkeleitä rinnalle kulkemaan"
Joulu oli ja meni pilantuneine kinkkuineen jonka tosin sain vaihdettua kaupassa uuteen. Kuusikin on jo viety karisemasta pois.
Eilen piti ilmaistointikoneen liottama vaatekaappi purkaa ja nakata sulavan lumen sekaan ulos. Nyt pitäisi vain löytää uusi kaappi. Pikkuhiljaa jatkaa pintaremonttia mihin se jäi kesällä.
Sitä on nyt tuota lunta ja märkää sellaista. Aikaa hurjaa ajella näillä pikkuisilla syrjäteillä. Mennään ojaan eipäs mennäkkään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)