tiistai 30. elokuuta 2011

Kuulumisia

Tänään oli miehellä viimmeinen sädehoitokerta. Eikä tulevasta hoidoista ole tietoa!? Lääkäri ei ottanut edes vastaan tänään. No 16.9 on sitten aika kaippa sitä sitten tiedetään lisää? Mies kun soitti ja sanoi että eikai tässä enää mitään muuta ku ukko kotiin kuolemaan. Hänen huumoriaan se.

Koulussa on todella tiivistahtista. Tehtävistä olen jo puolessa välissä tekemässä. Lisää tulee kokoajan huoh.

Purnausta. Oletteko minkä pankin asiakkaita voitteko kehua omaa. Siis tolkutona rahanmenoa tuo pankin homma. Otin e-laskupalvelun käyttöön, se toki on ilmainen mutta kun otin ilmoituspalvelun e-laskusta omaan sähköpostiin niin sepä maksaakin 40cnt kappale! Siis haloo automaatti lähettää viestin. Ei hyvä päivää!!

lauantai 27. elokuuta 2011

Huono tsäkä

Risoo ja risoo titetysti juuri nyt. Lämmityskattilan polttimon piirikortti on jossain vaihessa "lyönyt läpi" eli kärvähtänyt.
"Hakkaa päätä seinään"
Sen verran onneksi mies sai aukastua sitä että viedään illalla huoltoon kuhan huoltomies kotiutuu.
Muutama satku taas lentelee johonkin jos ei kotivakuutus korvaa. jei!

torstai 25. elokuuta 2011

Koulua, koulua

No niimpä se sitten alkoi. Minä illat koulussa ja mies Oulussa ;).

Ekana alkoi tuotetieto; se käydään kokonaan etänä eli annettiin läjä tehtäväkysymyksiä joihin on kuukausi aikaa ehtiä vastaus. Kysymykset tyyliin: Mitä tarkoittaa logistiikka? Kerro esimerkki hyvästä logistiikasta. Vastaavia kapasiteetista, standartisoinnista yms. Siinäpä sitä menee taas iltoja  ja päiviä kun etsi vastauksia ja yrittää samalla sisäistää ne.
Tänä iltan alkaa sitten englanti ugh!

Miehellä ihan ok olo. En tiedä sitten mistä tuo flunssa olo tänään tuli mutta ei silti kuumetta ollut. Lie sitten tytöltä saanut tartunnan on ollut jo kolmatta päivää kotona flunssan kourissa.

Hmm, mitä hauskaa keksis tämä oli nyt mun 400:s postaus ;)
Haluatteko esittää kysymyksiä tai jotain muuta?

tiistai 23. elokuuta 2011

Parempaan

Nyt näyttää että laskusuunta vaihtuu pikkuhiljaa nousuun. Eilen mies jo kävi kasvimaalla hakemassa sipulin ja tänään laitteli jo ruokaa ;). Pikkuhiljaa tunnelin päästä paistaa valo. Helpottaa..

Tännään alakaisi koulu johon pitäsi pikkuhiljaa valmistautua. Lapsillakin ensimmäinen ilta kun kummatkin vanhemmat pois. Jospa ne pärjäisi. Isommatkin oppivat ottamaan vastuuta vaikka illalla olisi ollut kylällä mielenkiintoinen stuntshow vai mikä se oli.

Eilen sain viimmoset marjat puskista pois. Tulihan tuota mehua ihan riittäviin asti 41 litraa.



lauantai 20. elokuuta 2011

Lauantai

Sädehoidot on nyt sitten alkaneet. Nyt on aluksi määrätty 10 kertaa sitten lääkäri. Kaippa ne lisääkin antaa vai panevatko stytot lisäksi. Sempä näkee sitten.
Olo ei miehellä ole kaksinen pahoinvointia, kuumetta ja nyt kasvot oli aamulla todella turvoksissa.

Kaippa se arki on pantava rullaamaan vaikka ei jaksaisi millään. kun sitä pitää sisähommien lisäksi jaksaa tehdä myös "miehen" hommat, Kattilat, ilmastoinnit, lämmitykset sun muut.  Nytkin tuolla rötköttää tallin ovi pois paikoiltaan enkä minä sitä saa nostettua paikoilleen. Painaa niin hirveästi.
Jatketaanpa kohta pitää mennä päällystään koulukirjoja niitä riittää. 13 olen jo päällystänyt ja varmaan toinen mokoma odotaa huoh ;)
Ohops, tässähän kerkes tulla ilta/yö. Ajatukset karkasivat jonnekin

Tuli kaupassa käyntiä, leipomista ja ruuan laittoa. ja päivänokosten aika.
Saunan jälkeen sitten täytekakun teko. Huomenna synttärti ;)
Miehellä tänään miltei kuumeton päivä ISO jeee!

Linkataan vielä lukutoukille kirja-arvonta: linkistä sisään!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Näin

Voi mahoton! Tännehän oli tullut aivan hirmusesti kommenteja. Monasti luin ne läpi. Kiitos teille niistä. Hyvälle mielellehän noista tulee. Kiitos teille tuesta sitä tarvitaan aina. Ei ole mukava olla tälläisen asian kanssa yksin.

Nyt täällä kotosalla on hiljaista. Koulut alkoivat eilen. Meinkin nuorimmainen likka alotti koulutaipaleensa, eskarilaisena Toiseksi vanhimmainen alotti "välivuoden" opistossa keräten lisäpisteitä tulevaa opiskeluhakua varten kun nyt ei tärppänyt. Vanhimmainen sitten hyppäsi linja-autoon  ja lähti kaverinsa luokse pohjoiseen.
Ja viimmeinen: mies alottaa sitten ne sädehoidot.
Jospa se hoito rupeaisi tehoaan kun tuota kuumettakin on jatkuvasti. Ilmeisesti kokoajan on keuhkoissa tulehdus päällä.
Nyt sitten olen päivät yksin ajatusten kanssa. Oishan tuossa kaikennäköistä puuhaa kunhan jaksaisi tarttua hommiin.
Oma koulukin alakais ens viikolla, mitähän senkin asian kanssa tekis?

maanantai 15. elokuuta 2011

Epätoivon syövereissä

Poks poks
Paineet alkaa poksua kohta yli.
Miehen kunto alkaa olla jo aika huono.
Onko jo sädehoito jo myöhäistä?
Kuinkahan pian sen vaikutus alkaa?

Minä en kohta jaksa..
Kaikki epätoivo puristaa kasaan.

torstai 11. elokuuta 2011

Kissan kova pielus

Olli on löytänty oman nukkumapaikkansa näin syksyn tultua kirjahyllyn päältä. Välillä ei näy kuin häntä ovikellona. 
Lisää kuvateksti
Välillä käydään pöydällä oikomassa jäseniä
Mua et sitte kuvaa!

No, jos tämän kerran..














Eilen poimittiin tuo vanha punaviinimarjapensas tyhjäksi (alaempana olevassa postauksessa kuva) Saatiin melkein 3 sankoa marjoja ja mehua tuli 10 litraa. Ei huonosti.
Mustia ei sitten tulkkaan kovin paljon vaikka on monta pensasta. Kuhan sade taukoaisi niin lähtisi nekin poimimaan.
Tänään pitää viedä auto öljyn vaihtoon kun mies on siellä oysissa.

ps. bloggeri taas temppuilee. Temppuileeko teillä?

pps. Pannaan tännekin ostoilmoitus. Onko jollakin tiedossa täälläpäin ylimääräistä kerrossänkyä(max 80x200)? Ostaisin pois pikkuisen kiire!

tiistai 9. elokuuta 2011

Käyty ois

Lämpimät kiitokset peukutuksista ja toivotuksista!

Kohtalainen lausunto siis saatiin. Kasvain oli kasvanut viimme toukokuussa otetuista kuvista katsoen joten nämä myrkyt on katsottu loppuun. Olihan tässä välissä puolentoista kuukauden pakollinen hoitotauko.
Nyt sitten otetaan käyttöön sädehoidot jonka sunnittelu on jo ylihuomenna.
Tänään ei saatu mitään hoitoja koska sädehoidot alkavat näin pian.
Kasvain ei ilmeisesti kuitenkaan ole levinnyt muualle eipä ainakaan lääkäri maininnut mitään. Eikä hokasattu kysyäkään.
Sattuipa jännästi sillä mun täti oli siellä kans yhtäaikaa tipassa. Kävin häntä samalla jututtamassa. yksinäistähän siellä on maata tipan nokassa.

Eikö olenkin ihana koru! Voitin sen saurikin blogin arvonnassa. Posti toi sen tänään.
Käykääpä kurkkaamassa Tanjan koruja. Hienoja töitä on.
 Kuva lainattu Saurikin blogista.

maanantai 8. elokuuta 2011

Huomenna

Huomenna siis oysiin kuulemaan tulokset. Mies halusi minut mukaan kaveriksi ja samalla saa mitä ilmeisemmin coktailit suoneen.
Ettee varmaan arvaakkaan kun mua PELOTTAA! Meinasin miehellekin että jos mää "romahdan" mutta kai sitä on "lupa" itkeä tillittääkin?
Joten jokainen peukut ja kädet ristiin tai mitä kukanenkin käyttää että saadaan kohtalaisia tuloksia.


Tänäpäivä menikin koulutarvikeostoksilla. On se vaan kallista laittaa lapsi maailmalle...

torstai 4. elokuuta 2011

Epäselvä

Tilanne on röntgenkuvien osalta epäselvä. Tavallisissa kuvissa ei mitään kovaa tulehdusta näy.
Täänään otetaan viipalekuvat ja tulokset saadaan vasta ensi tiistaina.
ja vaihtoehtoja on kaksi:
a. joko syöpä etenee -> vaihdetaan lääkkeet
b. jokin muu. Sitkeä flunssa?

tässä vain tälläinen tilannetiedotus

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Jännä päivä

Mies lähti tuossa Oysiin. Saapa nähdä saako tänään vihdoin viimmein aloitettua sytostaati. Crp oli edelleen korkea 58 pika crp oli kun vaihdettiin tableteille 35.
Ottavat ensin röntgen kuvaa ja lääkäri sen jälkeen päättää mitä tehdään.
Toivotaan että mitään dramaattista ei löydy! Kasvain olisi pysynyt samana eikä lähtenyt leviämään hoitotauosta huolimatta. Toivotaan parasta että hoidot päästään aloittamaan.

Minäkin oli lähdössä mustikkaan mutta mies ei jaksanut edes lähteä autoon istuksiin joten meidän taloon ei saada nyt mustikkaa kun ei oikein huvita yksin metsään mennä.

Heinäkuun vaihtuessa elokuuksi ilmakin viileni kummasti. Aurinko kyllä vielä lämmittää päivällä, aamulla maa on jo kostea.

Herukka pensaat saisi kohta puolin lähteä tyhjentämään ja ruveta mehustaan.