perjantai 9. marraskuuta 2012

Koulua, draamaa ja juhlahumua

Koulussa toiseksi viimmeinen portfolio tuli tehtyä keskiviikkona. Menihän siinä aikaa, aamulla aloittelin ja illalla lopettelin. Eilen oli sitten myös toiseksi viimmeinen tunti.! Jee ihanaa. Ei tarvi enää ajella iltapimeällä ja pelätä tiellä törmääviä hirviä. Yksi kerta riitti.

Eilen oli draamaa, kiireet loppu siihen. Olin saanut viimmeiset kakut uunin ja sanoin poijjalle että, haeppa posti ja ota samalla koirat häkistä sisälle. Poika päästi ne ja minä olin ovella vastassa ettivät karkaa väliltä. Kultiskkpoika tuli naama riemussa häkistä pois ja lähtee laukalla sisällepäin. Eikä kuin silmänräpäys niin koira huutaa tuskissaan maassa. Peräpää ei liikkunut mihinkään. Kahdella etutassulla yritti raahautua sisälle mutta komensin että paikka nyt maate. Takatassu roikkui ihan holtittomana aivan kuin akillesjänne olisi poikki. Lääkäriäkään ei saanu kiinni mutta Sakke makoili puolisen tuntia siinä niin nousi sitten seisomaan ja linkutti sitten sisälle. Lääkäri sitten soitti ja sovittiin että tarkkaillaan. Nyt näyttää siltä että selvittiin säikähdyksellä ehkä vielä aristaa hiukkasen.

Tänään juhlitaan pojan eilisiä synttäreitä. Tänään viedään juhlien jälkeen pienemmät hoitoon ja isompien kanssa huomenna Ouluun humputtelee ;)

2 kommenttia:

  1. Onnea pojalle.♥

    Onneksi ei pahemmin koirulille käynyt...niin toivon. Varmasti jotenkin venähti jalka. Tietäähän sen kun ihminenkin nilkkansa vehdyttää miten sattuu.
    Mukavaa humputtelureissua teille!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea pojalle!Kauniin kakun olet tehnyt.
    oli siinä draamaa yhdeksi kerraksi - onneksi ei pahemmin käynyt!
    Kiitos Anna, että olet blogini lukijoita. Sinä, jos kuka, ansaitset tunnustuksen! Käyhän noutamassa sellainen minun blogistani. =)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!