perjantai 17. syyskuuta 2010

Sadon korjuu

Tulipa viimmeiset perunat nostettua maasta mitä ei olla keretty syödä.
Oli todella hyvä vuosi. Perunoita ollaan syöty heinäkuusta asti omalta maalta ja nyt siis nostin loput.
Punajuuret, porkkanat ja sipulit on jo aiemmin nostettu.
Maan nyt sitten käänetty ensi kevättä ja uusia istutuksia odottamaan.
Ensikesänä jos isutettaisiin ainakin omenapuita haaveissa olisi jotain muutakin kenties kirsikkapuu. Marjapensaita lisää. Mies haluaisi vielä kerran kokeilla mansikkamaata.

2 kommenttia:

  1. Oman puutarhan antimet ovat namia!
    Nyt vain suunnittelemaan mitä herkkuja ensikesäksi!
    Oletteko koskaan herneitä kokeilleet?
    Oikein hyvää viikonloppua täätä minulta halien kera!
    Palasin blogitauolta ja täällä taasen lueskelen mitä blogikamuille kuuluu =0)

    VastaaPoista
  2. Mistyj olihan meillä herneitäkin mutta jostain syystä ne eivät onnistuneet. samoin salaatit.
    Kaikkea jännää haluaisi kokeilla mutta kun ei tiedä menestyykö meidän pellossa ja ollaan myös näin pohjoisessa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!