Hiipiellen tonttuset hyörivät vaan
Hetkenä illansuun hämyssä marraskuun ;)
kurkkivat ikkunan taa...
Anteeksi kuvan huono laatu tontut ovat vikkeliä veijareita ja kamera on hajoamis pisteessä.
Eilen oli Oulassa vanhempien rekytointi tilaisuus jotta lapset saataisiin sinne hakemaan. Kyllähän siellä tietoa tuli niin linjoista,kulkemisesta kuin asumisesta siellä. Lapselleni suosittelisin jos ei olisi tuota opiskelua rajoittavaa lukihäiriötä siellä opiskeltavaa kaksois-tai jopa kolmoistutkintoa. Antaa se niin hyvät eväät sitten jatko-opintoihin.
Tytöllä on niin vielä monta vaihtoehtoa minne hakisi. Ja me vanhemmat olemme toivoneet että voisi kotoa käsin kulkea mutta täällä on aika vähissä kyllä mieluisat vaihtoehdot. Mekin asusaan sen verran syrjässä että aamusta on jo mietittävä millä pääsee 10km päässä odottavalle linja-autolle josta on sitten jatkokuljetukset.
Samalla kun ollaan pohdittu esikoisen kanssa vaihtoehtoja niin on muutkin koulukkaat tehneet omia suunnitelmia:kunhan he ovat "aikuisia" muuttavat ja tekevät sitten sitä ja tätä siitäpä tuli sitten murhe neiti 5veelle: Kyöhnäsi isänsä sylissä ja yhtäkkiä parahti itkuun. Me siinä ihmeissään että: mikäs nyt on? itkun lomasta kuului että ... mulle...tulee..teitä...ikävä! Kuin niin? No.. te... muutatte. Monta selitystä tarvittiin ettei äiskä eikä iskä muuta ja jätä.Taitaa olla takaumia kahden vuoden taakse jolloin sairastuin ja jouduin äkkiä sairaalaan. Tyttö oli takiainen ainakin seuraavan puoli vuotta ettei äiti kuole ja katoa.
Tänään lähti vimmeinen vuosi kolmekymppisenä käyntiin. Vuoden päästä ollaan jo puolessa välissä 80:tä. Sille:
Tänään sain hienon ja tuoksuvaisen paketin. Voitin sen Mistyn maailma blogin arvonnassa.
Paketissa oli tuotteita vartalon- ja jalankuoritaan, voidetta, sampootaa kynttilöitä yms. Taidanpa tänään lämmittää saunan!
Tänään tuli vuosi täyteen blogistanissa ja 160:s postaus tässä blogissa.
Aamulla käytiin tyttösten kanssa labrassa hienosti taksilla ;) 36 egee tuli maksaan 20 km lenkki. Tulokset saan vasta joulukuun 9pv. Saapi nähdä minkälaiset ovat vastaukset. Hb sain heti mukaani kun labrassa oli uusi kone niin he sitä testailivat. Hb oli 122 joten siitä ei minun väsymykseni johdu.Liekkö siitä kun lääkkeet? ovat panneet vatsani taas sekaisin. Ei oikein uskalla syödä mitään ainakaan viljatuotteita.
Lumet sulivat viimme yönä lähes kokonaan jotain härmää näkyy tuolla nurmikolla. Ilma on synkän harmaa ja kostea.
Kahville nyt jos vähän piristys!
Aamulla oli tiet valkoisena ja auto lumen peitossa kun lähdin käymään tk:ssa hakemassa piikit.
Puoli yhdekseltä aloittivat rokotukset eikä tarvinnut jonottaa kuin 20 minuuttia niin pääsi jo tuolille ja sen jälkeen 10 minuuttia istua siellä mahdollisten sivuoireiden vuoksi. Eli näpäkästi meni.
Pojan eliliset 9-v synttärit meni mukavasti. Kaksi kaveria tuli synttäreille. Velipoika sai tai synttärit laukaisi tänä aamuna migreenin. Vuosi sitten eskarissa sai ekan ja nyt sitten tuli toinen. Onneksi ei sen tihiämpään tule! Perinnöllistä tämäkin.
Todellakin ihanaa kun tulee lunta. Lapset ihan onnessaan tuolla ulkona mutta taitaa olla vaatteet märkänä kun tulevat sisälle.
Eilen tuli leivottua kaksin kappalein täytekakkupohjia huomisia pojan synttäreitä varten ja tietysti isänpäivälle toinen. Tein myös Pienen linnun blogista löytämäni ohjeen mukaan suklaamuffineita mutta niille kävi köpelösti. Ne tuli syötyä heti.
Pojan kakkuun taikosin jotain Harry Pottermaista jos oisin kakkumaakari . Jotain pientä kun keksisi. Poika on vannoutunut Potter fani. Isän kakku on vielä avoin jotain hassua keksitään viimmes tytöt tekivät hirven koristeeksi .
Tänään oli pojan palaverikin ei hyvin mäne ei. Jospa se tästä sano mummo ku rämpi lumessa.
Jepulis kuopuksella oli taas välähtänyt. Oli leikellyt hiuksiaan ja tullut siihen tulokseen että taitaa äiti taas suuttua. Ottanut liimapurkin ja liimata täräyttänyt hiukset takaisin päähän.
surprise surprise niinkuin jossain elokuvassa oli. Tuli eilen samanmoinen olo kun luin eilen oman kunnan tiedotetta sikalunssan rokotuksista. Minä kuulunkin riskiryhmään. Oujee! Luettelossa oli leukemiaa, lymfoomaa jne sairastavat. Minä olen ollut siinä luulossa etten kuulu koska en ole stytostaatti enkä muussa vastaavassa hoidossa. No varmistanpa vielä hemanpolilta heidän kantansa. Turhia en kyllä piikittele ja onhan tässä aikaa sairastua tai miettiä vasta 12 pv olisi rokotusaika.
Meilläkin nyt taisi arki alkaa ainakin vähäksi aikaa. Mies eka päivää ulkopaikkakunnalla töissä ja minun "autoilut" on sitten jäissä. Labrakin on ensi maanantaina niin ei kai auta mennä kuin taksilla. Ennen pystyttiin sompaileen että joko minä vein aamulla tai mies tuli hakemaan meidät ja meni sitten töihin ja jätti meille päiväksi auton mutta nyt ei enää.
Mukavaa kun nuo kissat rupeavat enemmän ja enemmän kotiutumaan meille. Olli-kolli tuli kun oli päivänokosilla kainaloon peiton alle nukkumaan. Oona rouva taas tänä aamuna tuli miehen herättään kunnon kehräystuokiolla että nyt olisi ruoka-aika alppas nousta ylös.